XRV750 – history

BIKE 7/2011: "Pyörä kuin uskonto – XRV 750 Africa Twin"

Honda XRV 750 RD07 Africa Twin 1994

Synnyttyään Japanissa, Hän sai ensirekisteröinnin 15.3.1994 EU -valtiossa, jossa viiniviljelys on mahdollista ja ajokausi pitkä.
Alkuvuodet meni rauhallisissa merkeissä tässä ensimmäisessä kotimaassa kunnes vuonna 2002 kahdeksan vuoden iässä Hänelle tuli muutto kauas pohjoiseen maahan nimeltä Suomi.
14.5.2002 Hänelle myönnettiin Suomen henkilötunnus eli rekisterinumero. NZ-588 tunnuksella Hänet sijoitettiin kainuulaisen Jaakon palvelukseen. Jaakko opetti hänelle kuinka uudessa kotimaassa tulee liikkua ja Jaakon kanssa Hän osallistui kesäleireille nimeltä Allroad Tour; 2002 NOLPPIO, 2003 MUOTKA, 2004 NANGU.


(Kuva http://allroadtour.fi/muotka2003/ontour/day6/images/DSCN0962.JPG)

Kuusi vuotta Hän viihtyi Jaakon palveluksessa, kunnes keväällä 2008 oli aika jatkaa matkaa uuteen kotiin. Tässä vaiheessa 14 vuoden iässä ja noin 70 000 km maailmaa nähneenä Hän siirtyi (28.3.2008) nykyisen omistajan Tuomaksen palvelukseen.

2008
Matka alkoi uuden kuljettajan mukana heti keväästä ja toukokuun lopussa oli ensimmäinen yhteinen "oikea" reissu edessä Viroon Saarenmaalle - Aurinko paistoi ja kevät oli muuttunut kesäksi Kuressaaressa, josta kierrettiin ajelemassa ympäri Saarenmaata.
Kesäkuun ensimmäisinä päivinä kotimatkalla Hänelle sattui vakava toimintahäiriö Kuopio-Siilinjärvi välillä kuristaen kiertokangen kiinni kampiakselin kaulaan.
Epätietoisena tulevaisuudesta Hän jäi hetkeksi yksin Kuopioon odottamaan, että Hänelle saatiin järjestettyä siirto Kajaaniin. Kajaanissa edessä Hänellä oli odottaminen elinsiirtoa tai kirurgista operaatiota.
Kesä 2008 loppui jo kesäkuun alussa vain reilun 5000 km yhteisen kilometrin jälkeen.
 

Hänen sydän (moottori) tiputettiin rungosta irti ja kiikutettiin purettavaksi. Avauksessa paljastui koneen tila – Paljon likaa ja kiertokanki kiinni kampiakselissa. Tarvittavien uusien osien hintoja: kampiakseli n. 1000 €, kiertokanki n. 200 €/kpl. Hinnat ohjasivat etsimään vaihtoehtoisia ratkaisuja.
Vuosi 2008 eteni ja moottori siirtyi purettuna Porvooseen, jossa Matti mekaanikko loi uskoa Hänen uuteen syntymiseen. Keskitalven aikaan sopivien varaosien puute oli kuitenkin ajaa epätoivoon ja luovuttamiseen, kunnes kuin ihmeen kaupalla eBay:hin ilmestyi myytäväksi sopivat varaosat. Itävallassa oli n. 42 tkm ajettu kampiakseli, jossa oli mukana molemmat kiertokanget. Kyseessä oli huutokauppakohde, jonka päättymiseen oli muutama päivä aikaa. Kohteesta laitettiin tarjouslimitti noin 150 €, joka oli murto-osa uusien varaosien listahinnasta. Huutokaupan loppumista joutui jännäämään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä puolille öin saakka, jolloin varmistui huutokaupan voitto!
Yhdeksän päivää myöhemmin Kajaaniin saapui painava paketti, jonka sisältä paljastui priimakuntoinen selkäranka Hänen moottoriinsa. Osat Porvooseen, jossa Matti mekaanikko taikoi kevääseen mennessä Hänen sydämensä käynnistyskuntoon. Remontin yhteydessä molemmat sylinterit porattiin ensimmäiseen ylikokoon ja moottorin runkoon asentamisen jälkeen oli edessä sisäänajo.
Matkamittari jatkoi matkaansa luvusta 75241 km.

2009
Kesäkuun alkupuolella sisäänajo ja porukka-ajelu pitkin Suomea. Kajaani – Himos – Vaasa – Kajaani ja matkalla oli parhaillaan toistakymmentä pyörää mukana.
Sisäänajon jälkeen heinäkuun lopussa starttasi kahdeksan hengen porukalla 'Via Murmansk 2009' -reissu. Vartius – Kalevala – Louhi – Tsupa – Kirovsk – Murmansk – Kirkkoniemi – Ivalo reitti tuotti Hänelle reilut huoletonta 1200 km uudella sydämellä.
Kaikkiaan kesäkaudella Hän matkasi n. 7000 km.

2010
Kisarengas Oy nastoitti Hänelle sopivat talvitöppöset, joita käytiin ulkoiluttamassa ajaen Kajaanista Kuusamoon ja takaisin. Hänelle uutta talvista liikkumista tuli kevään aikana yhteensä n. 850 km.
Toukokuussa oli vuorossa lieventää Hänen kaipuuta Keski-Eurooppaan ja niinpä neljän pyörän voimin lähdettiin Finnlinesin kyydissä Puolaan. Puolassa kohteina Auswitch ja Sudenpesä. Reittinä Gdynia – Krakova – Ketrzyn, josta Kaliningradin läpi Kuurin kynnään kautta Liettuaan. Latvia ja Viro läpi ajettua Hän palasi takaisin Suomeen ilman ongelmia n. 3600 km myöhemmin.

2011
Helmikuussa viikolla 8 Hän ja kaksi muuta pyörää lähtivät Kajaanista pohjoiseen päämääränä Sallan Naruska. Kolmen yön reissulla käytiin lähellä Naruskan Tammea ja talvisia kilometrejä tuli n. 1000 kappaletta. Pakkasta oli koko matkan yli kaksikymmentä. Kylmin aamukäynnistys oli -26 astetta.

Kesä-/heinäkuun vaihteessa Hän retkeili Venäjän Karjalassa. Matkalla Repolaan oli soraa, suota ja pölyä.
Talviajon kylmyyden vastapainoksi Repola 2011 -reissulla lämmintä oli jopa +30 astetta.

Syyskesä jatkui lämpimänä ja Hänelle tuli mahdollisuus vielä käydä Koillis-Kairassa elokuun helteessä.
Naruskajärven rannalta paluumatkalla Suomussalmella joutui pyörä ja kuski yllättäen tutustumaan läheisesti poron kanssa.
Kahden pyörän ohi ajettua poro päätti syöksyä keskelle tietä. Jarrutuksesta huolimatta osuma poron kanssa oli kova, mutta yhteenotto päättyi konepyörän voittoon (Honda 1 – Poro 0).
Poro jouduttiin lopettamaan, mutta Hondan vauriot eivät olleet ajoa estäviä. 

Kosmeettiset vauriot stailattiin vakuutusrahoilla piiloon.

2012
Edellisen kesän päättyessä porokolariin oli aika karistaa Häneltä turhat pelot ja heinäkuussa oli vuorossa viikon Arkangeli 2012 -reissu.
Vartius – Karhumäki – Kargopol – Onega – Arkangeli – Kargopol – Vytegra – Petroskoi – Niirala ja loistava reissu ilman ongelmia, vaikka mm. Onega -mutkassa tie ravisteli pyöriä ja kuskeja todella paljon!

2013
Tour -tapahtuman suunnitelmia ja testiajoja 6/2013
+700 Spirit of Allroad Tour 1.-3.8.2013 – Mediapartion tehtävät, keskuspaikkana Suomussalmi

Talvella 2013-14 Katteiden lisäkorjailua ja pyörän päävärin vaihtaminen valkoiseksi.
Punaisten katteiden maalaamisen jälkeen tarroitusta ei tässä vaihessa tehty. 

100 000 km täyttyi viimeistään kesällä 2013. (Tarkkaa tietoa ei ole, kun analoginen mittarinpyörittäjä oli toimimaton)

2014
Tour -tapahtuman suunnitelmia ja testiajo 6/2014
BR-BIKERS Tour 2014: 30.7.-3.8.2014 – Mediapartion tehtävissä, keskuspaikkana Hyrynsalmi

2015
Russia 2015 – Remont na Perm, joka muuttui Jaroslavlin reissuksi XRV:n jännitteensäätimen uusimisen takia.
Naruska testiajo 8/2015

Talvella 2015-16 tarrattomuus pyörässä alkoi häiritä ja loputkin alkuperäiset tarrat väistyivät uudistumisen tieltä.
Uusi valkoinen pohjaväri ja oranssi-musta-hopea tarroitus vm.1996 mukaisesti Hän oli valmis kesälle 2016!

2016
Naruska Tour 2016
Uhtua syysajo – suunnitelmia vuodelle 2017

Suuri muutos kypsyy ajatuksesta käytäntöön
Kesän jälkeen väsynyt takaiskari antoi syyn miettiä Hänen tulevaisuutta kokonaisuutena. Päivitystä ajettavuuteen oli saatava ja vaihtoehtoina täydellinen alustan uudistus tai uusi pyörä.
Pitkäaikainen ajatus USD keulasta ja täysin säädettävästä takaiskarista lähti toteutumaan, kun syksyllä projektia varten Ruotsista löydetystä ja sieltä kotiin haetusta pyörästä (RD04) sai valmiiksi XRV:hen sovitetun WP48 -keulan. Ruotsi -pyörän mukana tuli myös KTM adv etulokasuoja ja Rally fairing -etukate kokonaisuus, joten muutosta oli luvassa reilusti talven aikana.
KTM:stä peräisin olevaa USD -keulaa paikalleen ruuvatessa Rugged roadsilta takapään pelastukseksi tuli Nitron NTR PRO with HPA iskunvaimennin. Näillä alustan osilla XRV750 päivittyi tälle vuosituhannelle.
Ralli -katteen asentaminen aiheutti mittariston uusimisen ja "navigointitornin" rakentamisen. Kierrosluku-, lämpömittari ja merkkivalot ovat alkuperäisiä, mutta nopeusmittari korvaantui Acewell -digitaalimittarilla.
Garminin navigaattorille löytyi myös erittäin hyvä paikka mittariston ylöpuolelta.

2017
Takatalvi 5/2017
Karelian Tour 2017
Kuhmo MP-näyttely 29.7.2017
- Kauden ajelut reilut 6000 km (rungolla reilut 120 000 km takana)  

 

Kuvia pyörän vaiheista ja muutoksesta löytyy
XRV Galleria: https://www.flickr.com/photos/97712868@N06/albums/72157691756848174/with/38931355105/